ProROSTERI etsii toimiston tiimiin itsenäiseen työhön kykenevää HENKILÖSTÖMYYJÄÄ.

Sinä, joka olet henkilöstöalalta jo kokemusta omaava, luova ja eteenpäin työurallasi pyrkivä puurtaja, ProROSTERILLA on sinulle työpaikka tarjolla nuorekkaassa, joustavassa ja ammattitaitoisessa työyhteisössä rakennusalan, logistiikan sekä teollisuuden henkilöstöratkaisujen parissa.

Etsimme porukkaamme uutta toimihenkilöä myynniin tiimiin. Vastuualueellesi kuuluu olemassa olevien asiakkuuksien hoitaminen, asiakkuuksien kehittäminen sekä uusasiakashankinta. Tarjoamamme palvelut ovat joustavia ja asiakaskohtaisesti räätälöityjä joten pääset oman toimintasi lisäksi kehittämään myös yrityksen toimintaa, jotta voimme tarjota asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua. 

Työtehtäväsi sisältävät esimerkiksi:

  • Olemassa olevien asiakkaiden kontaktointi ja palveluiden tuottaminen
  • Uusasiakashankinta
  • Työntekijöiden etsiminen ja henkilöstövalintojen tekeminen asiakasyrityksiin yhteistyössä rekrytoinnin kanssa
  • Yleisten työsuhdeasioiden hoitaminen
  • Myyntiprosessin kehittäminen yhdessä tiimin kanssa

Työssä menestyminen edellyttää aiempaa myyntikokemusta, hyvää organisointi kykyä, oikeanlaista luonnetta työskennellä nopeatempoisessa työympäristössä, tiimityöskentely taitoja, tuntemus edustamiltamme aloilta sekä ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta.

Tarjoamme sinulle

  • Monipuolisen työn kasvavassa yrityksessä alati kehittyvällä alalla
  • Liukuvan työajan
  • Ilmaisen kuntosalijäsenyyden
  • Hyvät ansaintamahdollisuudet (pohja+provisio).
  • Mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön

Mikäli sinua kiinnostaa työskentely rennossa ja nuorekkaassa työyhteisössä, jossa annetaan tilaa luovuudelle ja itsensä kehittämiselle, jätä hakemus sähköpostitse tai hakemuslinkin kautta CV:ineen viimeistään 30.11.2023. 

HAE TÄSTÄ LINKISTÄ: http://prorosteri.likeit.fi/apply/7514840

Lisätiedot, kysymykset ja hakemukset:

Sakari Lindholm 

040-6640800

sakari.lindholm@prorosteri.fi

Jesse Vainio

040-7735546

jesse.vainio@prorosteri.fi

ProROSTERI Henkilöstöratkaisut on Pirkanmaalainen henkilöstöalan toimija, joka on perustettu vuonna 2019. Toimialoinamme on teollisuus-, logistiikka- ja rakennusala, joihin tarjoamme monipuolisia rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluita. Toimipaikkamme sijaitsee keskeisellä paikkaa Tampereen Tammelassa.

#Tekijätonerikseen

Takaisin ylös